ONNISTUMISTARINAT

Veera auvinen

Liikuntabiologialle 2018

Kuka olet ja mistä tulet?

Veera Auvinen, 19 ja Espoosta

 

Minkälainen laji- ja koulutustausta sinulla on?

Olen pelannut koripalloa yli 10 vuoden ajan kilpatasolla ja harrastanu nuorempana uintia. Kesät talvet olen pelannut niin rantalentopalloa, jalkapalloa kuin muita ulkopelejä aktiivisesti ulkona ja kävin muun muassa liikuntapainoitteisen yläasteen, joten liikunta on ollut vahvasti läsnä koko elämäni.

 

Miten valmistautumisesi rakentui?

Aluksi katsoin lukiossa, mistä kursseista saan eniten pisteitä haussa ja suoritin huolella nämä kurssit. Aloitin tammikuussa liikuntakokeisiin treenaamisen ilmottauduttuani valmennuskurssille aloittaen itselleni hankalimmista lajeista, eli tanssista ja telinevoimistelusta. Yo-kirjoitusten jälkeen, eli maaliskuun

puolivälissä näin, että Liikunnalle.fi Facebook-sivulla kyseltiin treeniseuraa ja päätin lyöttäytyä yhteen

muiden pääkaupunkiseudun hakijoiden kanssa. Huhtikuu menikin sitten lukiessa, enkä pahemmin

harjoitellut liikuntakokeisiin tällöin; keskityin aina yhteen aineistoon kerrallaan ja viimeisen viikon vain

kertailin materiaaleja ennen kirjallista koetta. En tehnyt keväällä muuta kuin keskityin pääsykokeisiin.

Toukokuussa treenasimmekin jo melkeinpä joka päivä porukalla tsempaten ja antaen palautetta toinen

toisillemme, mikä auttoi valtavasti pääsykokeissa. Pyysin myös kaikilta tutuilta rohkeasti apua lajeihin ja

lopulta minulla olikin oikeastaan jonkinlainen “private coach” joka lajiin lähipiiristä.

 

Minkälainen oli normaali pääsykokeisiin valmistautumispäiväsi?

Kirjalliseen kokeeseen harjoitellessa keskityin aina yhteen tiettyyn aihealueeseen tai aineistoon yhden

päivän ajan. Luin päivän ja illalla kävin salilla tai näin kavereita, jotta sain ajatukset muualle vähäksi aikaa.

Liikuntakokeisiin harjoitellessa treenasin aluksi iltaisin lukion ohella. Touko-/kesäkuussa näimmekin jo

oikeastaan päivittäin heti aamupäivästä treeniporukalla Otaniemen urheilukentällä, jossa treenasimme

sitten kolmesta neljään tuntiin eri lajeja sekaisin, minkä jälkeen taas tein jotain muuta, jolla sain ajatukset

muualle.

 

Miten motivoit itseäsi ennen kaikkea vaikeilla hetkillä pääsykokeisiin valmistautuessasi?

Ihan jo mielikuva sisäänpääsystä, kehityksen huomaaminen ja suuri palo päästä liikunnalle motivoivat

vaikeilla hetkillä. Myös treenikaverit ja läheiset tsemppasivat silloin, kun oli vaikeaa, mikä antoi lisäpuhtia.

 

Mikä oli parasta pääsykokeisiin valmistautumisessa?

Pääsykokeisiin valmistautumisessa oli parasta treeniporukkamme sekä muihin hakijoihin tutustuminen

harjoituspääsykokeissa. Monet tyypit, jotka olivat samalla valmennuskurssilla ovat nykyään mun parhaita

kavereita yliopistossa! Yliopistoonkin oli helpompi mennä, kun tunsi jo entuudestaan porukkaa. Oli myös virkistävää oppia uusia taitoja ja ylittää itsensä monilla tavoilla harjoitellessaan pääsykokeisiin sekä pidin paljon monien lajien treenaamisesta.

 

Miten Liikunnalle.fi -valmennuskurssi auttoi sinua onnistumaan pääsykokeissa?

Sain paljon tietoa pääsykokeista ja harjoitusta niihin, jolloin en niin paljon stressannut pääsykoepäivinä, kun tiesin, mitä odottaa. Sain myös kattavan tukiverkoston sekä kirjalliseen kokeeseen valmistavien lähipäivien opetus helpotti paljon ymmärtämään olennaisimmat asiat, mihin keskittyä materiaaleista. Liikunnalle.fi siis selkeytti prosessia ja helpotti sisäänpääsyä paljon.

 

Millainen päivä oli 26.6.2018?

Olin kotona kaverini kanssa, kun sain tietää, että tulokset olivat tulleet Opintopolkuun. Tärisin, kun avasin sivuston ja aloin itkeä ilosta, kun huomasin, että olin päässyt sisään opiskelemaan liikuntabiologiaa. Tuntui, että kaikki työ oli ollut vaivan arvoista ja olin super onnellinen sekä myös helpottunut. Se oli yksi elämäni parhaista tunteista.

 

Millaista opiskelu liikunnalla on ollut?

Liikuntabiologian opiskelu on ollut valtavan mielenkiintoista, mutta myös työlästä. Meillä on ihan super kiva luokka, ilmapiiri on liikunnalla todella lämmin ja olen tutustunut moniin ihaniin ja saman henkisiin ihmisiin. Päivät eivät ole hirveän kiireisiä, mutta itsenäistä opiskelua taas riittää. Välitunnit pelaamme usein pingistä tai biljardia. Opinnot eivät ole olleet pelkkää luennoille istumista, vaan olemme päässeet myös itse osallistumaan mittauksiin, tekemään omia mittauksia ja kokeilemaan eri lajeja runsaasti.

 

Mainitse yksi opintojen ulkopuolinen asia, jonka koulupaikka on tuonut elämääsi ja kuvaile

asiaa/tapahtumaa hieman?

Olen alkanut vuoden tauon jälkeen pelata taas koripalloa Liikunnan Riemun Minkeissä, eli yliopistomme

koripallojoukkueessa. Meillä on aivan ihana ja rento joukkue! Olen saanut joukkueen kautta uusia kavereita myös muista tiedekunnista ja kaikilta eri vuosikursseilta sekä olen päässyt taas tekemään sitä, mitä rakastan. Liikunnan Riemu on myös tuonut elämääni muiden lajien seuraamisen lisääntymisen. Käymme usein katsomassa kavereiden kanssa muidenkin lajien pelejä vapaa-ajalla, mikä on ollut hauskaa.

 

Mitä sanoisit nyt itsellesi, joka miettii liikunnalle hakemista?

Älä vertaa itseäsi muihin, vaan usko omaan tekemiseesi ja muista, että kaikessa ei voi olla paras. Jos

esimerkiksi rullahiihtäminen ei onnistu ekalla kerralla yhtään, jatka yrittämistä, koska pienimmälläkin

kehityksellä voi olla sisäänpääsyyn suuri merkitys. Vaikka osa hakijoista on ehtinyt hakea liikunnalle jo

useamman kerran ja ovat näin ollen ehkä askeleen edellä hakuprosessissa, omistautumalla täysin

hakuprosessille on mahdollista päästä liikunnalle jopa ensimmäisellä yrittämällä. Keskity siis positiivisiin

asioihin, tee töitä tunnollisesti ja koita olla ottamatta liikaa paineita. Kova työ palkitaan jossain vaiheessa ja se on kaiken uurastuksen arvoista.

LIIKUNNALLE.FI

SEURAA MEITÄ

OTA YHTEYTTÄ

Kurssimyynti

Liikunnalle.fi -valmennuskurssit

Y-2774935-3

Kauppakatu 31 B

40100 Jyväskylä

Rekisteriseloste

Yksityisyydensuoja

  • Facebook - Black Circle
  • Instagram - Black Circle

uutiskirje

+358 40 809 2234

Valmennus

+358 45 134 5994