4 vinkkiä opiskelupaikan saavuttamiseen liikuntatieteellisestä!


Miksi liikuntatieteellisen pääsykokeisiin täytyy aloittaa valmistautuminen jo tammikuussa? Mitkä ovat avaimet opiskelupaikan saavuttamiseen yli 1800 hakijan joukosta?

Muutama vuosi sitten Jyväskyläläiset liikunnan opiskelijat Kalle ja Jerry istuivat Hippoksella sijaitsevassa Alakulman kahvilassa ja saivat idean. He päättivät perustaa valmennuskurssin, jolla kuka vain voisi valmistautua pääsykokeisiin kustannustehokkaasti missä vain, milloin vain ja vieläpä niin että valmistautumisen voisi aloittaa testattavien taitojen vaatimuksiin nähden riittävän aikaisin.

Näin syntyi Liikunnalle.fi ja verkkovalmennuskurssi liikuntatieteelliseen. Nyt muutamaa vuotta ja useaa oppia myöhemmin tämä idea on jatkanut kehittymistään kohti kokonaisvaltaista valmennusta. Syksyllä 2016 syntyi Valmennusohjelma liikuntatieteelliseen.

Kuinka siis valmistautua?

1.Varhainen valmistautuminen

Aloita valmistautuminen riittävän varhain, koska liikuntataitojen oppiminen on tutkitusti hidas prosessi. Ihminen ei opi ajamaan pyörällä edes kuukauden harjoittelulla, kuinka voisit oppia vieläkin vaikeampia liikuntataitoja noin vain parissa viikossa? Työ on tehtävä vaikka se onkin välillä tuskaisen hidasta. Harjoittele taitojen lisäksi myös ohjaamista ja opettamista. Opettamaan oppii opettamalla.

Verkkovalmennuskurssillamme pääset harjoitteluun kiinni liikuntataidon oppimisen kannalta riittävän varhain. Liikuntakokeissa testattavien taitojen oppimisen kannalta olennaisimmat kuukaudet ovat tammi-toukokuu oppimistulokset tehdään tuona aikana. Liikuntataitojen lisäksi saat harjoitteita myös opettamiseen. Kymmenet hakijat treenaavat jo kanssamme!

2. Treenaa oikeita asioita tehokkaasti

Aivan samat lainalaisuudet pätevät kaikessa fyysisessä tai psyykkisessä harjoittelussa. Ei ole mitään merkitystä kuinka varhain olet aloittanut tai montako tuntia olet treenannut jos treenaat oppimisesi kannalta vääriä asioita ja vieläpä tehottomasti.

Harjoittele oikeita asioita, kuvaa treenisi videolle ja hyödynnä jatkuvaa mahdollisuuttasi palautteen saamiseen verkkovalmennuskurssillamme. Harjoittele hyödyntäen valmiita harjoitusohjelmia sekä valmista viikko-ohjelmaa ja keskity omien kehityskohteidesi kehittämiseen systemaattisesti, päivittäin.

Saat harjoitteluusi tukea valmentajiltamme, jotka ovat kaikki pääsykokeen läpäisseitä ja liikuntatieteellissä opiskelevia sekä vastuu-alueidensa huippuosaajia.

3. Optimoi valmistautumisesi kirjalliseen kokeeseen

Kirjallisen kokeen materiaalien julkaisun (1.4.2017) ja itse kokeen (26.4.2017) välillä on aikaa alle kuukausi, joten time is money. Opiskelussa on tärkeää, realistinen suunnitelma, siinä pysyminen ja järjestelmällisyys. Sen jälkeen kaikki on kiinni työn teosta.

Järjestämme 8.-13.4.2017 Kirjallisen kokeen valmennukset kolmella paikkakunnalla Jyväskylässä, Helsingissä ja Turussa. Valmennuksessa opetamme pääsykoeaineiston tiiviissä paketissa, puristaen ainestosta irti mielestämme olennaisimmat asiat. Lisäksi opetamme opiskelu- ja vastaustekniikoita optimaaliseen suoriutumiseen tähdäten.

4. Varmista onnistumisesi pääsykoetilanteessa

Kun koko kevät on treenattu liikuntataitoja eri ympäristöissä ja pääsykoe lähestyy, on aika treenata “kisasuoritus” kohdilleen, eli taata huippu-suoriutuminen itse kokeessa. Järjestämme 22.5.2017 harjoituspääsykoepäivän Jyväskylässä. Pääsykoepäivässä luodaan itse koetilannetta muistuttava tilanne, jossa pääset mittaamaan todellista suoriutumistasi jännittävässä koetilanteessa. Saat vinkkejä ja palautetta niin osaamisestasi, kuin myös pääsykoetilanteessa suoriutumisesta.

Aloita valmistautuminen siis nyt jos et ole sitä jo tehnyt. Näillä eväin olet 12-13.6.2017 valmis, jos niin haluat.

Hyödynnät sitten valmennuksiamme tai et varhainen valmistautuminen, päättäväisyys ja systemaattinen oikein kohdennettu työ ovat avaimia menestykseen soveltuvuuskokeissa! Valmennusohelma sisältää kaikki nämä osa-alueet, tai halutessasi voit valita kunkin vaiheen erillisenä, kuten itse haluat. Tärkeintä, että sinulta löytyy halu ja päättäväisyys, loppu on systemaattista työskentelyä tavoitteesi eteen.

Käy lukemassa täältä mitkä olivat viime vuoden kurssilaistemme mielestä ne ratkaisun avaimet, jotka johtivat onnistumiseen.

Ps. Jos oikeasti haluat liikunnalle, käy tsekkaamassa ilmaiset vinkkimme oppimisympäristömme ilmaiset verkkomateriaalit -osiosta. Siellä mm. tietoa siitä kuinka valmistautua optimaalisesti kirjalliseen kokeeseen, Pääset sinne tästä.

Onnea ja menestystä toivottaa,

Liikunnalle.fi -tiimi

Esittelyssä
Uusimmat
Tägit

LIIKUNNALLE.FI

SEURAA MEITÄ

OTA YHTEYTTÄ

Kurssimyynti

Liikunnalle.fi -valmennuskurssit

Y-2774935-3

Kauppakatu 31 B

40100 Jyväskylä

Rekisteriseloste

Yksityisyydensuoja

  • Facebook - Black Circle
  • Instagram - Black Circle

uutiskirje

+358 40 809 2234

Valmennus

+358 45 134 5994