Lauri Viitala

LAURI VIITALA

Liikuntapedagogiikalle 2019

Kuka olet ja mistä tulet?

Viitalan Lauri, 22-vuotias urheilijanuorukainen Hämeenlinnasta.

Minkälainen laji- ja koulutustausta sinulla on?

Valmistuin lukiosta 2015 ja siitä menin armeijaan. Intin jälkeen opiskelin oppisopimuksella liikuntaneuvojaksi Varalan urheiluopistolla.

 Oma lajitausta on todella laaja. Salibandy on ykköslaji ja sitä pelaan SM-tasolla. Nuorempana on tullut harrastettua kaikkea mahdollista mm. jalkapalloa, jääkiekkoa, suunnistusta, lentopalloa, uimahyppyjä, tennistä ja monia muita lajeja. 

Miten valmistautumisesi rakentui?

Olen lukion jälkeen laittanut jokainen vuosi hakupaperit liikunnalle, mutta aikaisempina vuosina en ole tehnyt mitään koulupaikan eteen. Välivuodet olen mennyt urheilu edellä ja muut jutut on tullut perässä. Vuosi sitten kesällä alkoi kuitenkin koulujutut kiinnostamaan ja hetken mietinnän jälkeen syksyllä päätin, että nyt on viimeinen välivuosi ja vuoden päästä mennään kouluun. 

Samaan aikaan viime syksynä muutin Sveitsiin salibandyn perässä ja aloin lukemaan liikunnan ja terveyden perusopintoja avoimessa yliopistossa. Myös huippu-urheiluvalmennus kirjan lukeminen alkoi tuolloin. Itseluottamus oli kova lajitesteihin, joten syksyn ja talven ajan panostin vain kaikkiin mahdollisiin kirjallisiin valmistaviin juttuihin. Kausi Sveitsissä loppui kuitenkin loukkaantumiseen ja muutin marraskuussa jo takaisin Suomeen. Suomeen palattuani opiskelupaikka oli yhä kirkkaana mielessä ja ilmoittauduin Liikunnalle.fi valmennuskurssille.

Suunnilleen helmikuun lopussa olin saanut itseni takaisin kuntoon ja aloin pikkuhiljaa harjoittelemaan myös liikuntakokeisiin salibandyn ohella. Aloitin heikoimmista lajeista, kuten rullahiihdosta ja telinevoimistelusta. Salibandykauden loputtua pääsin panostamaan lajireeneihin myös enemmän. 

Minkälainen oli normaali pääsykokeisiin valmistautumispäiväsi?

Kun huhtikuussa kirjallisen kokeen materiaali tuli ulos, jäin itse kokonaan lukulomalle. Normaali lukupäivä alkoi seitsemältä aamulla heräämällä ja siinä rauhassa suihkut ja aamupalat, jonka jälkeen aloin lukemaan. Jaksotin lukemista pitämällä taukoja sopivissa väleissä, jolloin menin esimerkiksi ulos heittelemään koripalloa ja vähän tuulettumaan. Keskimäärin luin n. 6 tuntia päivässä, joskus enemmän ja joskus vähemmän fiiliksen mukaan. Joka päivä keskityin vain yhteen materiaaliin. Lukemisten jälkeen illat meni ihan muissa jutuissa kavereiden ja lajiharjoittelujen parissa. Liikuntakokeisiin valmistauduin aika paljon rennommin kuin kirjalliseen. Pääosin omien heikkouksien parissa, mutta kaikkea tuli harjoiteltua lähes päivittäin huhtikuun jälkeen.

Miten motivoit itseäsi etenkin vaikeilla hetkillä?

Kova halu päästä kouluun motivoi koko urakan ajan. Monesti kysyttiin, että mitä jos et pääsekkään kouluun tai eikö sinne ole aika vaikea päästä? Itsellä oli tavoite kuitenkin kirkkaana mielessä ja ajattelin, että en vain hae liikunnalle vaan menen liikunnalle ja tehdään asiat niin hyvin, että se tapahtuu.

Mikä oli parasta pääsykokeisiin valmistautumisessa?

Onnistumiset, uuden oppiminen, uudet kaverit ja treenaaminen hyvässä porukassa!

Miten Liikunnalle.fi -valmennuskurssi auttoi sinua onnistumaan pääsykokeissa?

Valmennuskurssista oli kyllä iso apu. Niin kirjalliseen kokeeseen kuin lajitesteihinkin. Kattavat nettimateriaalit ja harjoituspääsykoepäivät antoivat paljon varmuutta omaan tekemiseen ja oli helppo lähteä pääsykokeisiin, kun tiesi suht tarkasti mitä on tulossa. Valmennuskurssilta sai myös paljon uusia kavereita, joiden kautta valmistautuminen ja pääsykokeissa oleminen oli paljon rennompaa ja sitä kautta sai myös paljon lisäbuustia testeihin. 

Millainen päivä oli 25.6.2019?

Olin kesän töissä ikkunanpesijänä ja olin valmistautunut siihen, että tulokset tulee perjantaina 28.6 niin kuin oli ilmoitettu. Tiistaina olin normaalisti töissä pieni jännitys koko ajan päällä ja kun huomasin, että muutamat kurssikaverit laittoivat samaan aikaan viestiä niin tiesin, että tulokset on tullut ja sykkeet nousi kattoon samantien. Tarkoitus oli katsoa tulokset vasta kotona, mutta eihän sitä pystynyt odottamaan. Menin taukotilaan ja siinä kädet täristen kirjauduin opintopolkuun. Kyllähän siinä sitten pieni huuto, polviliuku ja nyrkkipumput lähti, sekä työpäivä loppui siihen. Koko elämäni olen harrastanut kilpaurheilua ja ei kyllä ikinä ole urheilun parissa ollut sellaista fiilistä, mikä siinä tuli. Se oli siisti fiilis, suosittelen kaikille!

Mitä odotat opinnoilta ja opiskelijaelämältä?

Ensimmäiset päivät liikunnalla ovat osoittaneet, että kyllä täällä on ihmisen hyvä olla ja tästä on erittäin hyvä jatkaa eteenpäin. Tulevilta opiskeluilta odotan uusien asioiden oppimista ja paljon hyvää fiilistä hyvässä porukassa! 

Mitä sanoisit nyt itsellesi, joka miettii liikunnalle hakemista?

Aseta selkeä tavoite ja luota itseesi. Älä vain hae liikunnalle, mene liikunnalle. Mene pois mukavuusalueelta ja tee asiat niin hyvin, ettei tarvitse jossitella jälkeenpäin. Muista myös pitää hauskaa. Rennosti, mutta tosissaan!