Jamin Ikoukchen

JAMIN IKOUKCHEN

Liikuntapedagogiikalle 2018

Kuka olet ja mistä tulet?

Jamin, 24-vuotias liikuntatieteiden opiskelija. Olen kotoisin Helsingistä, jossa olen myös koko elämäni asunut, ennen Jyväskylään muuttoa.

Millainen tausta sinulla on?

Olen pelannut jalkapalloa kilpatasolla pienestä asti. Jalkapallourani kuitenkin loppui 17 vuoden ikäisenä jatkuvien vammojen takia. Nuorempana olin myös muutaman vuoden ajan mukana uimahyppykoulussa.

Miksi hait liikunnalle?

Liikunta on totisesti ollut suuri osa elämääni aina, joten ajattelin, että miksi en tekisi siitä ammattiani. Kamppailin pidemmän aikaa kahden urapolun välillä, mutta lopulta opinnot liikuntatieteellisessä voitti.

Mitä hait opiskelemaan?

Hain opiskelemaan liikuntapedagogiikkaa. Pidän muiden ihmisten opettamisesta, joten voisin hyvin nähdä itseni opettajana. Toisaalta olen myös jokseenkin teoreettinen ihminen — siksi opinnot myös liikuntabiologian puolella kiinnostavat suuresti. Välillä mietin, että tuliko valittua oikein, mutta pedalla ollaan sisällä ja näillä mennään!

Miten valmistauduit?

Perusteellisesti on varmasti osuvin sana kuvaamaan valmistautumistani vuoden 2018 pääsykokeisiin. Hain ensimmäisen kerran vuonna 2017, jolloin paikka ei vielä auennut. Pettymyksestä huolimatta jatkoin lajien treenaamista lähes välittömästi tulosten julkaisun jälkeen kesällä 2017, sillä olin päättänyt, että ensi vuonna nappaan itselleni sen unelmieni koulupaikan!

Omat heikkoudet ja vahvuudet?

Vahvuuteni oli lähtökohtaisesti ehdottomasti palloilu. Ajan mittaan kuitenkin huomasin, että uinti, jonka koin aluksi hyvin haastavaksi, muuttui määrätietoisen treenin myötä myös vahvuudekseni. Heikkouteni oli varmasti rytmiikka.

Mikä oli ratkaisevaa liikunnalle pääsemiseksi?

Määrätietoisuus treenin ja lukemisen suhteen. En lähtenyt mielelläni rullasuksihiihtämään aikaisin aamulla sateiseen säähän, mutta tein sen silti, koska tiesin, että se palkitaan lopulta. Liikunnalle.fi-tiimin tuki oli myös suuressa roolissa. Osaavien valmentajien tuki vuoden ympäri auttoi omaa urakkaani valtavasti!

Millainen päivä oli 26.6.2018?

Olin Helsingin uimastadionin pukuhuoneessa, kun tulokset tulivat. Sormet saattoivat hieman täristä, kun kirjauduin opintopolkuun. Kyllähän tuo tunne, kun tajusi, että se opintopaikka napsahti, oli sanoin kuvaamaton.

Mitä odotat opiskeluilta?

Paljon liikuntaa, mahtavaa yhteishenkeä ja uusia ystävyyssuhteita.

Vinkkisi liikunnalle hakevalle

Määrätietoisuus kantaa pitkälle. Aseta tavoitteet korkealle ja tee niiden eteen töitä joka päivä. Paikka liikunnalta ei tule ilmaiseksi!